Sydämeltä sydämelle noppa


”Vie minut sinne, missä ei ole rakkautta, niin löydät rakkauden.”
Ristin Johannes

Foto: Péter Tagai

„Ei ole mitään kauniinpaa kuin rakastaa ja tulla rakastetuksi!”- väittää Gary Chapman. Tämä teologi ja antropologi kirjoittaa teoksissaan, että ihmiset puhuvat erilaisia ”rakkauden kieliä”. Tunnetasolla ajatellen on olemassa viisi tapaa ilmaista rakkautta:

  1. yhteinen aika
  2. myönteiset sanat
  3. lahjat
  4. palvelukset
  5. fyysinen kosketus

Jokaisella ihmisellä on oma rakkauden kielensä, jota hän käyttää ja tarvitsee. Sopusointuisessa suhteessa elävä ihminen tuntee omansa ja kanssaihmistensä rakkauden kielen.

Elämässämme on sellainen ihmeellinen lahja, että voimme jatkuvasti kehittyä oppimalla, kasvaa rakkaudessa, kokea antamisen ja vastaanottamisen vaikutus ja elää tuntien empatiaa ja kiitollisuutta.

”Rakkaus syntyy, mutta se ei koskaan pääty”

Sant Darshan Singh

”Sydämeltä sydämelle noppa” auttaa meitä löytämään oikean polun elämällemme. Jonain hetkenä teen toiset ihmiset onnelliseksi kannustamalla heitä. Toisena hetkenä huomaan, että tarvitsen hiljaisuutta. Jonain muuna hetkenä syleilen muita iloisena ja koemme yhteenkuuluvuutta. Nämä ovat niitä rakkauden tapahtumia, jolloin voi olla onnellinen.

”Sydämeltä sydämelle noppa”auttaa meitä keskittyessämme pelin kuluessa rakkauden kieliin.

Sydämeltä sydämelle noppa syntyi Focolare-yhteisön keksimän rakkauden kuution pohjalta. Chiara Lubic:in, Focolare-liikeen perustajan ansiosta kykenemme tulkitsemaan rakkauden olemusta tämän rakkauden kuution avulla.

Károly Hafenscher kirjoittaa Focolare yhteisöstä:

”Se on liesi, joka ei vain lämmintä sinua pakkasessa, mutta se antaa sinulle myös hehkua, joka sytyttää muiden ihmisten uskoa.” (’Focolare’ tarkoittaa: perheen liesi.)

Rakkauden kuution sivuilta löytyvät seuraavat ajatukset:

  1. rakastaa ensimmäisenä
  2. tulla yhdeksi
  3. rakastaa ja antaa vastarakkautta
  4. rakastaa muita samoin kuin Jeesusta
  5. rakastaa vihollisiaan
  6. rakastaa kaikkia

Perheet heittävät noppaa aamulla yhdessä, lukevat kuution viestin ja yrittävät päivän kuluessa toimia sen mukaisesti. Illalla he sitten keskustelevat siitä, miten he ovat rakkautta kokeneet. Rakkauden noppa voi olla perheen yhdistävä voima, sen avulla perheenjäsenet pääsevät lähemmäksi toisiaan, kanssaihmisiään ja itse rakkauden lähdettäkin.

Miten sydämeltä sydämelle noppa on syntynyt

CSILLAGGYERTYAFÉNY Säätiö (’CSILLAGGYERTYAFÉNY’ tarkoittaa: tähtien ja kynttilöiden valo) ja ALITERA Oy ovat yhdessä kehittäneet 30-tuntisen ryhmätyökurssin ”Sydänten välinen vuoropuhelu”, joka antaa keinoja harmonisen yhteyden muodostumiseen ihmisten välille.

Vuoden 2010 15. lokakuuta Márta Börönte CSILLAGGYERTYAFÉNY Säätiön puheenjohtaja (luterilainen pastori, mentaalinen neuvonantaja, väkivallattoman vuorovaikutuksen opettaja) oli juuri valmistelemassa erästä kurssia, kun Sydämestä sydämeen nopan ajatus syntyi. Márta Börönte on jo aiemmin ollut Rakkauden nopan innokas puolestapuhuja. Nopan grafiikka on Mónika Lórántin suunnitelma.

Sydämeltä sydämelle nopan viideltä sivulta löytyvät Gary Chapmanin kuvaamat rakkauden viisi kieltä. Kuudennelta sivulta löydämme Ristin Johanneksen ja Eileen Caddy: in ajatuksen – heidän mukaansa ensimmäinen rakkauden kielemme on hiljaisuus. Meille se merkitsee rakkauden viiden kielen lähdettä. Kaksi sanaa, ”ensimmäinen” ja ”rakkaus” kulkee käsi kädessä nopan symboleissa. Se on meidän oma salaisuus.

Sydämeltä sydämelle noppa on tuotettu sekä paperi- että puuversiona. Nopan grafiikka on Ágnes Fenyő:n suunnitelma. Erzsébet Katona (ALITERA Oy) on keksinyt nopan nimeä. Sydämeltä sydämelle nopasta tehtiin myös elokuva perheille, seurakunnille, kouluille, itsetuntemusryhmille jne.

”Ei kukaan ole tullut itsestään sellaiseksi kuin hän on. Me olemme muovautuneet tuhansien muiden ihmisten kautta. Jokainen, joka joskus on kannustanut meitä tai on ollut auttavainen ja ystävällinen meitä kohtaan, on vaikuttanut ajatuksiimme, luonteeseemme ja menestykseemme.”

George Mattheus Adams

Sydämeltä sydämelle noppaa käytetään myös Márta Börönte:n kurssilla ”Elämäni tanssit, yksin ja toisten kanssa rakkauden nimissä”. Hänellä on yli 25-vuotinen kokemus (sekä teoreettinen että käytännön) tajuntaa kehittävissä peleissä ja lyhytfilmeissä.

Foto: Péter Tagai

Noppa pyörii, pysähtyy sitten sinun sydämeesi, minun sydämeeni ja kutsuu rakkauteen ilon myötä.

Olisimme iloisia saadessamme Teiltä palautetta siitä, miten Sydämestä sydämeen noppa on muuttanut elämäänne.

Luemme myös mielellämme Teidän peli-ideoitanne. Ideat voidaan julkaista myös kirjana. Otetaan ihmeitä vastaan.

Kurssin ” Elämäni tanssit, yksin, toisten kanssa, rakkauden nimissä” aiheet:

  • sisäisen voiman etsiminen
  • väkivallaton vuorovaikutus
  • antipatia, myötätunto ja empatia
  • parisuhteen roolit
  • vuorovaikutuksen viisi vaihetta
  • kompassi hankaliin elämäntilanteisiin
  • tappion muuttaminen voitoksi
  • ensimmäinen rakkauden kieli
  • vihan neljä vaihetta ja niistä irtautuminen
  • pyrkimys tunteiden vapauteen
  • miten sanotaan ”ei” ilman omantunnon tuskia
  • anteeksiannon vapauttava kokemus
  • näkymättömän teatterin tunnistaminen
  • kosketuksen voima
  • juhlinta kiitollisin sydämin
  • liikunnan ja tanssin parantava voima
  • luottavaisuuden koulu

Foto: Péter Tagai

 

LATAA ”SYDÄMELTÄ SYDÄMELLE NOPPA” PDF

LATAA ”CSILLAGGYERTYAFÉNY ESITE” PDF

LATAA ”PIENIMPIEN SYDÄMELTÄ SYDÄMELLE-NOPPA”

 

Márta Börönte
CSILLAGGYERTYAFÉNY Säätiön puheenjohtaja

 

_footer_copyright_text